sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Ensimmäinen viikkomme Saksassa!

Ensimmäinen viikko 6.1.2020-12.1.2020



Maanantai: Lentomme Saksaan lähti varhain aamulla, joten olimme jo silloin erittäin väsyneitä. Saavuttuamme Saksaan lentokentälle, aloitimme matkamme kohti Kölniä. Kölnistä meidät haki Mark ja Lisa, sitten lähdimme matkalle kohti Bergheimiä.
Bergheimissä kävimme porukalla syömässä ravintolassa. Tämän jälkeen siirryimmme (kaupan kautta) asunnollemme. Asunnolla olimme jo todella väsyneitä, joten kaikki kävivät päiväunille. 





Tiistai: Menimme tutustumaan työssäoppimispaikkaamme. Vietimme siellä aikaa n. Puolituntia ja lähdimme sieltä syömään koululle. Koulu tarjosi meille ruokaa, jonka oli tehnyt kokki-opettaja. Tämän jälkeen kävimme kaupassa ja menimme takaisin asunnollemme lepäämään.

Keskiviikko: Ensimmäinen työpäivä. Molempien päivät menivät enimmäkseen ympäristöön tutustuessa sekä työtehtäviä tutkaillessa. Tämänkin päivän jälkeen olimme hyvin väsyneitä ja siirryimme jälleen asunnollemme lepäämään (kaupan kautta).

Torstai: Toinen työpäivä. Tässä vaiheessa pääsimme molemmat jo hyvin mukaan päiväkodin rytmiin, haastetta vain toi yhteisen kielen puutos lapsien sekä työntekijöiden kanssa. Suurimmaksi osaksi kaikki toteutui elekielellä tai vähäisellä englannilla. Työpäivän jälkeen menimme taas asunnolle kaupan kautta.

Perjantai: Kolmas työpäivä. Kaikki tuntui jo helpommalle, sillä olimme päässeet tutustumaan hyvin lapsiin, ympäristöön ja työntekijöihin. Ihmiset alkoivat muistamaan myös sen, kuinka nimemme lausutaan. Työntekijät innostuivat myös opettelemaan yksittäisiä sanoja suomeksi. Työpäivän jälkeen menimme asunnollemme (kaupan kautta) ja vietimme aikaa muidenkin opiskelijoiden kanssa. Kävimme illalla myös Kölnissä.

Lauantai: Nukuimme hyvin ja pitkään. Herättyämme aloimme valmistautumaan matkaan kohti Kölniä. Kölnissä shoppailimme ja kävimme ravintolassa syömässä. Meidän olisi pitänyt mennä katsomaan valoshowta eläintarhaan, mutta olimme siinä vaiheessa kaikki niin väsyneitä joten päätimme mennä asunnollemme lepäämään. Kävimme myös hyvissäajoin nukkumaan.


 


Sunnuntai:  Tämä päivä menee lepäillessä ja viikon tapahtumia miettiessä.

2 kommenttia:

  1. Heippa! Olipa mukava lukea blogianne. Ensimmäinen viikko on aina se rankin, mutta kaikki tasaantuu pikku hiljaa. Olettekin jo löytäneet Kölnin shoppailuparatiisin :) - Tanja

    VastaaPoista
  2. Ilolla luen minäkin teidän blogia :) Hienoa tytöt!
    Terkuin Kaisa

    VastaaPoista